Haemme uutta päävalmentajaa!

4.5.2017

Lappeenrannan Luistelijat ry hakee yksinluistelun päävalmentajaa

Lappeenrannan Luistelijat ry on seura, joka tarjoa jäsenilleen laadukasta yksinluisteluvalmennusta ja oheisharjoituksia ammattivalmentajien johdolla sekä kilpa- että harrastetasolla ja järjestää kilpailuja ja näytöksiä. Seuramme tavoitteena on mahdollistaa lajin harrastaminen jokaisen omalla taitotasolla ja tukea jäsentensä mahdollisuutta tähdätä Suomen parhaimmistoon sekä kansainväliseen menestykseen.

Haemme YKSINLUISTELUN PÄÄVALMENTAJAA vastaamaan luistelijoista alkaen aina luistelukoulusta kilparyhmiin saakka. Työnkuvaasi kuuluvat yksinluisteluryhmien jää- ja oheisvalmennus, luistelijoiden kausisuunnittelu sekä kilpailuohjelmien, kesäleirien ja näytösten suunnitteluun ja toteutukseen osallistuminen.

Vastaat myös luistelukoulun suunnittelusta ja toteutuksesta yhdessä apuvalmentajien kanssa. Sinulla on tehtävään soveltuva koulutus ja kokemusta taitoluisteluvalmentajan työstä, omaat myös hyvät vuorovaikutustaidot. Odotamme sinulta tavoitteellista, kannustavaa sekä innostunutta valmennusotetta. Kaupungissamme on erinomaiset jääaikaresurssit ja sinulla on mahdollisuus kehittää toimintaamme ja saada lapset ja nuoret innostumaan ja nauttimaan taitoluistelusta. Työhösi kuuluvat kilpailumatkat Suomessa ja työ tapahtuu pääasiassa Lappeenrannan Kisapuiston jäähalleissa iltapäivisin ja iltaisin sekä viikonloppuisin. Työsuhteen ehdoista ja viikkotuntimäärästä olemme valmiit keskustelemaan hakijoiden kanssa joustavasti.

Odotamme hakijalta:

  • innovatiivista työotetta
  • suunnittelu-, organisointi- ja vastuunkantokykyä
  • hyviä vuorovaikutus- ja yhteistyötaitoja
  • suomenkielen taitoa
  • mahdollisuutta työskennellä iltapäivisin, iltaisin ja viikonloppuisin

Valmennustehtävät alkavat 1.8.2017 tai sopimuksen mukaan.

Pyydämme lähettämään vapaamuotoisen hakemuksen CV:n ja palkkatoivomuksen kera 24.5.2017 mennessä Lappeenrannan Luistelijat ry:n puheenjohtajalle sähköpostilla osoitteeseen nina.pitkanen@ppb.inet.fi. Laitathan otsikoksi ”Yksinluistelun päävalmentaja”.

Lisätietoja työtehtävistä:

Lappeenrannan Luistelijat ry:n puheenjohtaja Nina Pitkänen, nina.pitkanen@ppb.inet.fi