Finlandia Trophyn ennakkotunnelmia

6.10.2014


Finlandia Trophy Espoon ennakkotunnelmat

Jo 19. kertaa järjestettävä kansainvälinen Finlandia Trophy Espoo -taitoluistelukilpailu käydään 10.–12. lokakuuta Barona Areenalla. Suomen joukkue koostuu tasaisesti kokemuksesta ja keltanokista. Kokeneen arvokisakävijän, Juulia Turkkilan, lisäksi naisten joukkueessa kilpailee seuratoveri Emilia Toikkanen sekä 15-vuotiaat Liubov ”Liuba” Efimenko ja Jenni Saarinen. Efimenko haki kokemusta aikuisten sarjasta viime kaudella SM- ja PM-kilpailuista, Toikkaselle kertyi kokemusta viime kaudella jo useammastakin aikuisten kilpailusta. Saariselle, joka vastasi viime kaudella kotimaisesta naisten kärkituloksesta, Finlandia Trophy on uran ensimmäinen seniorikilpailu. Tamperelainen ottaa tyynesti tulikasteensa aikuisten sarjassa.

- Minusta on kiva päästä kilpailemaan Trophyssa. Ennen kaikkea odotan pääsyä suuren yleisön eteen. Siitä minulla ei vielä olekaan kokemusta, sillä juniorikilpailuissa yleisöä on paljon vähemmän. Tavoitteenani on nauttia kaikesta, Saarinen suunnitteli.

Sekä Saarinen että Efimenko ovat kumpikin jo kilpailleet tänä syksynä kahdessa junioreiden GP-sarjan kilpailussa. Toikkanen ja Turkkila hakivat puolestaan kisatuntumaa reilu viikko sitten Oberstdorfin Nebelhorn Trophysta. Turkkila sijoittui kilpailussa kuudenneksi, Toikkanen 12:nneksi. Oberstdorfin voittajaksi selvisi hyväkuntoinen Venäjän Elizaveta Tuktamysheva, vuoden 2013 EM-pronssimitalisti. Venäläinen nähdään myös Espoossa, ja lukeutuu itseoikeutetusti Finlandia Trophyn voittajasuosikkeihin. Myös Yhdysvaltojen kärkinimiin kuuluva Samantha Cesario ja Japanin juniorimestari Rika Hongo ovat Finlandia Trophyn naisten sarjan suosikkeja.

 

Miesten sarjassa, kahden edellisvuoden Trophy-voittaja, Japanin Yuzuru Hanuy, joutui perumaan tulonsa loukatessaan harjoituksissa selkänsä. Olympiavoittaja pahoitteli järjestäjille poisjääntiään, mutta ei halunnut riskeerata jatkokauttaan. Ennakkoon kovimmat nimet Espoossa ovat Yhdysvaltojen Adam Rippon ja Venäjän Sergei Voronov, hallitseva EM-hopeamitalisti. Suomea kilpailussa edustavat Valtter Virtanen sekä Viktor Zubik. Suomen mestari Matthias Versluisin kohtaloksi koitui nivelsidevamma, joka syntyi syyskuisella harjoitusmatkalla Detroitiin. Versluisin harjoittelussa puhaltavat kuitenkin uudet tuulet, sillä hän valmentautuu nykyisin Stefan Zinsin johdolla Myllypuron Taitoluisteluklubissa. Sekä Sveitsin että suomen kansalaisuuden omaava Tomi Pulkkinen joutui jättämään ensimmäisen kilpailunsa Suomen väreissä väliin, niin ikään loukkaantumisen vuoksi.

Jäätanssikilpailussa Suomea edustaa Maurizio Margaglion valmennuksessa harjoitteleva kolmikko Henna Lindholm-Ossi Kanervo, Cecilia Törn-Jussiville Partanen sekä Olesia Karmi-Max Lindholm. Kanervo, Partanen ja Lindholm suorittavat parhaillaan asepalvelustaan Urheilukoulussa Santahaminassa, mutta eivät tingi silti harjoittelustaan tai tavoitteistaan. Tällä kaudella on mielenkiintoista nähdä, kuinka tasaväkistä parien keskinäinen kilpailu on. Viime kaudella arvokilpailuissa Suomea edustivat Lindholm-Kanervo.

Muodostelmaluistelijat kilpailevat jo kolmatta vuotta peräkkäin Trophyssa, lyhytohjelmakilpailussa. Vapaaohjelmakilpailua ei käydä, sillä muodostelmaluistelijoiden kilpailukausi alkaa yleensä myöhemmin kuin muissa taitoluistelun lajeissa, eivätkä vapaaohjelmat ole vielä kilpailukunnossa. Hallitseva maailmanmestari Marigold IceUnity, aiempien kausien maailmanmestarit Team Unique ja Rockettes sekä espoolaisylpeys Revolutions, saavat tänäkin vuonna vastaansa kovan venäläisvastuksen, Team Paradisen. Viime vuonna Trophyn voittoon luisteli Team Unique.

Aikataulu:

Pe 10.10.

17.30 Avajaiset

18.15 Naisten lyhytohjelma

21.15-22.00 Muodostelmaluistelun lyhytohjelma (huom! kilpailussa käydään vain lyhytohjelmakilpailu)

La 11.10.

13.15 Jäätanssin lyhyttanssi

15.00 Miesten lyhytohjelma

17.00-20.00 Naisten vapaaohjelma

Su 12.10.

13.00 Jäätanssin vapaatanssi

15.00-16.45 Miesten vapaaohjelma

www.finlandiatrophy.com

 

Mila Kajas-Virtanen

0405305400

Suomen Taitoluisteluliitto/Finnish Figure Skating Association

Radiokatu 20

00093 VALO

Finland

www.stll.fi